Osta ratsastuskorttisi netistä!
Kortti sisältää 10 ratsastustuntia yksityisopetuksessa Stall Olympoksella.
Varatessasi tuntia, kerro omasta ratsastustasostasi, jotta sinut osataan sijoittaa oikean tasoiseen ryhmään. Kortti on voimassa 3,5 kuukautta ensimmäisestä kerrasta.
Tunnit järjestetään aina pienryhmissä ja tunneilla on maksimissaan 4 ratsukkoa. Näin takaamme tiiviin ja laadukkaan opetuksen. Mikäli ryhmätunnin osallistujista pääsee paikalle vain 1 (muiden peruttaessa osallistumisen), perutaan tunti sillä kertaa. Opetustunnit kestävät 60min ellei kyseessä ole erityispitkä valmennus. Maastolenkit saattavat kestää pidempään. Ryhmätunneilla treenataan vaihtelevasti eri tehtäviä ratsastajan ja hevosen tason mukaan.
Lisätietoja tunnille saapumisesta sekä tallin säännöistä löydät täältä.

Varaa tuntisi puhelimitse, tekstiviestitse, Whatsappin kautta. Aina emme ehdi olla puhelimen äärelle eli jos et heti saa vastausta, soitamme takaisin.
Mahdollisen esteen sattuessa peru tuntisi mahdollisimman ajoissa, kuitenkin viimeistään edellisenä päivänä klo 15:00 mennessä. Näin voimme järjestää jonkun muun tilallesi tunnille. Peruutuksen voi lähettää tekstiviestinä. Ajoissa peruttu tunti voidaan siirtää rästitunniksi toiselle kerralle.