Tänään kirjoitan kaikille teille innokkaille, mutta kuitenkin varautuneille tulevaisuuden ratsastajille. Teille, jotka joskus olette kenties käyneet ratsailla tai vakituisemmin pienenä ratsastaneet. Syystä tai toisesta harrastamiseen on kuitenkin tullut jokunen vuosi tai vuosikymmen taukoa. Kuulostaako tutulta?
Nyt olisi se kuuluisa ”oikea aika” toteuttaa tämä kauan harkittu haave ja kiivetä takaisin satulaa. Et ole koskaan liian huono tai vanha edes kokeillaksesi. Kyllä se on sen arvoista. Takaan sen!
Tuntuuko vielä liian vaikealta? Aloitetaan tämä vielä helpommin!
Käy tallilla! Kysy lähitalleiltasi tai ota yhteyttä ratsastuskouluun, jonka toiminta kiinnostaa sinua ja kysy, jos saat mennä tutustumaan paikkaan. Alkuun tätä voi tuntua häkellyttävältä neuvolta, mutta seuraa muiden ratsastustunteja tai kävele tallissa, rapsuta hevosta. Pääset tunnelmaan. Siitä se lähtee, ihan yksinkertaisimmista toimenpiteistä. Sillä minun on turha yrittää suostutella sinua, kun hevoset tekevät sen paremmin. Silkkiturpa ja isot silmät, kuka voi vastustaa?
Jos näiden toimenpiteiden jälkeen kävisikin niin, että tunnet vetoa sinne selkään, niin ota rohkeasti asia esiin. Olen saanut useasti sen suuren kunnian olla näkemässä ja tukemassa, kun epävarma aikuinen ratsastaja kiipeää takaisin hevosen selkää monien vuosikymmenien jälkeen. Onko se alkuun kömpelöä? Tietenkin on. Yhtä kömpelöä kun minä itse esimerkiksi jään päällä, koska olen ollut viimeksi luistellut lapsena.
Keho tarvitsee aikaa tottumiseen ja mieli rentoutumiseen. Kun hyväksyy sen, että edetään askel kerrallaan ja koettaa vastaanottaa pienet voitot ja onnistumisen mieluummin, kun vaatia itseltään liian nopeasti liikaa.
Vinkki: AINA saa/pitää sanoa, kun jännitys on liikaa tai jos taritsee hengähdystauon.
Alussa pitää muistaa vain hengittää ja se, että sinun ei tarvitse osata kaikkea. Monelle meistä on jäänyt mieleen nuoruudesta se 80–90-luvun vaativa ratsastuksen opettaja. Osa teistä muistaa varmaan ne opettajat, joiden kanssa kuuluu suorittaa, ei vaan ratsastaa.
Onneksi homma ei mene enää niin. Vieläkö epäilet?
- Etkö muista, miten hevonen varustettiin? Ei haitta, sinulle opetetaan!
- Jännittääkö takajalkojen putsaaminen? Ei haitta, sinua autetaan!
- Miten sinne hevosen selkään noustiinkaan? Tarvitseeko minun olla ketterä ja notkea? Ei huolta, nykyään ratsaille noustaan jakkaralta tai korokkeelta, se luo vähemmän painetta hevosen selkään, säästää sekä ratsastaja ja varusteita, vähentää vaaratilanteita ja näin satula pysyy paremmin paikoillaan.
Nyt huolihattu hyllyyn ja kypärä päähän. Koko ratsastus on lajina kehittynyt vuosien aikana, pehmeämpään ja omasta mielestäni parempaan suuntaan. Eli sinun ei tarvitse osata etukäteen asioita, mitä teille ei välttämättä aikoja sitten edes opetettu.
Opettajan minun on ilo nähdä, miten epävarma ajatus ”en osaa tai ei onnistu” muuttuukin paloksi kokeilla ja kokeilla uudestaan vaikkei se heti sujukaan. Miten kokeilemisesta tuleekin viimein onnistuminen, ja siitä lähteekin sitten positiivisuuden ja hyvänmielen aalto, jota muistellaan ainakin muutama päivä!
Muistetaan, miten mahtavaa tämä laji olikaan.
Joskus kynnys nousta takaisin hevosen selkään tuntuu suuremmalta, kun itse hevonen. Pelko ja jännitys pääsee helposti yllättämään, vaikka joskus nuoruudessa tuli ratsastettua kun tuulispää ilman satulaa.
Tai ajatus siitä, että ”en osaa enää mitään” pidättelee edes kokeilemasta.
Toivottavasti pystyin edes vähän muuttamaan sitä ajatusta.
Mikäli jännittää mennä ryhmätunnille ratsastamaan, pyydä yksityistunti. On toki hieman, mutta siinä mennään juuri sinun tahtiisi ja voidaan rauhassa myös koettaa päästä eroon jännityksestä turvallisessa ympäristössä. Mikäli pelkäät, ettei kunto kestä, pyydä vaikka alkuun 30min opetusta.
Tärkein asia: sinun ei tarvitse osata, sinun tarvitsee vain haluta oppia. Sillä sitä varten ratsastuskoulut on, oppimista varten.